You have me even though you fall apart
No need to grieve for the two of us
Come show me the imps feeding on your heart
I swear it won't be too much"

"Auditoriossa on kylmä,
ulkona harmaata,
sisällä ahdistus; väsymys miestä väkevämpi.

Kauniit akustiikkalevyt seinillä,
katossa kallista tekniikkaa,
taululla tohtori ja tuhat tietoa.

Pullossa aamupala,
kellossa työn maku.

Penkeissä tyttöjä,
hormonaalisia provokaattoreita
epävarmoja."

"Aamuyö vähenee, kun välit lähenee.
Oishan ihan kiva voida sanoa vaan moi,
väsyttää,
lähen menee.
Mut hetken pelissä on koko elämä.
Jos ei tartu siihen, niin vastuullisemmin
tuskin hetkeen tulee elettyy;
tulee vedettyy
ja roskiin ärenden jne."

Katsehessani kylmä kajo manalan,
sulkapeite seireenin, maku pahan omenan.
Ota kädestäni kii, jätä valo palamaan,
toden ympärilläsi unohtamaan opetan.

Olen huuto kuolevan, syvä suru sininen,
olen tosi jumala, olen pelkkä ihminen.
Tunnen sävyt pimeän, kolme puolta kolikon.
Poltan tiesi läpi maan, jossa juurakkosi on.

Pelkään olevani merkityksetön, vaikka samaan aikaan näen oman pienuuteni, mitättömyyteni.
En kuitenkaan ole tarpeeksi mitätön ollakseni vapaa tulemaan ja menemään;
olemassaoloni on jo siunannut itsensä kysymättä minulta lupaa.

Olen menneisyydelläni saanut aikaan toiveita tulevaisuudesta;
toiveita, joihin minä sisällyn ja joita minulla ei ole oikeutta riistää.

Pelkään sitä mitättömyyttä.
Olen liian kunnianhimoinen tyytymään vähään, vaikka toisaalta maailmankaikkeudessa on hyvin vähän mitään, mikä toisi tyydytystä.

En tahdo olla osa systeemiä, jossa ihmiset asettavat itsensä toisten yläpuolelle,
mutten myöskään tahdo alistua.
Valta on kuitenkin jo luotu ja viety.

Katoavaisuus on se jumalainen armahdus ja anteeksianto,
jota puolet maailmasta uskoo toivovansa.
Minusta ja perinnöstä ei lopulta jää jäljelle mitään.

Pahin viholliseni onkin nykyhetki.

Älä kerro kenellekään.
En ole tottunut puhumaan siitä,
kuinka helvetin heikko olen,

vaikka yllätyksenä se ei tule kenellekään,

ja vaikeinta se on myöntää minulle itselleni.

Valemuisto.
Maa on valkoinen, vaikka yöllä oli poutaa.

Miksi tyytyisin yhteen? Saahan neulaisesta heinästäkin lyhteen.
Elämä on työajalla salaa lähetetty viesti.

Olen vieläkin haaste ottaa kauniina vastaan;
yhden toiveen lamppu, jonka kansi on rakoillut.

Varmuuskopiointi menee päin helvettiä joka ikinen yö.

"Makaan satiinillasi,
lakanoillasi lahnaan.
Mietin, miksi meitä kahta
aatoksissani jahtaan.
Maailmaasi kantamaan
ei musta olis lainkaan,
en varjokuvillani sulle
valkeutta sais aikaan.

Makaan satiinillasi.
Luulen kuulevani, kuinka
murheitasi vuolet, puit 
omalla vuoteellasi.
Oisko väärin pyytää siirtymään
mun kainalooni tyhjään,
kun en yhtään tiedä, vahvako
oot valveillasi nytkään?

Makaan satiinillasi,
oon aurallesi altis.
Ei silmäin sulku hallaa pois vie,
en valvomaan ois valmis.
Kai kavereina pysytään,
kun kohta pois jo muutat.
Jäät kaikumaan mun kalloon,
ja mä vastaan,
vaikka turhaan."

"Elokuvissa oisin kaunis niin kuin aate vasta luotu,
tuoppi tummaa tuskin juotu,
toinen nuoruus nukkuvan kuninkaan.

Olet liian nuori väistämään välttämättömän,
pahan,
jota paitsi on paha sun pahaista polkuas polkea.

Helpompaa vain olla palasina, katkeruuden tasavirta.
Missä hätäkytkin, missä hätäkytykin?"

"On vuosi ollut pitkä niin kuin pelkäsin,
ja taipaleeni kaipa viimaisin.
Ei käteen jäänyt muu kuin pää ja pienet pupillit,
ne kämmeniin kun painoin iltaisin.

On pimeässä autuaampi hengittää,
se tukee oman minän etsintää;
sen rangan, joka tietää, miksi tahdo hellittää
ei kohdun jälkeen kylmä ensinkään.

Mä tuijotan sun kuvaas kautta eetterin
ja poskees paijaan läpi filtterin.
Voi, kunpa sulle huominen ois pelkkää pellavaa
ja mulle kuittaus lounasseteliin."

 

"Portti Hirvensaloon avaa minussa lukon,
mustan puolelle päättyvän taulukon.
Yksi kukkula ylitse muiden, tarha puinen,
marraskuu. Sydän lämmin, surulauluton."

Pitkät oli kilometrit henkimaailman
poskipäillä pisaroita kylmän sangrian
Vastaus oli outo, silti eihin kallistuu
hämmästynyt pää

Aurinko ei paista tänne sisäpihalle,
kivi kompensoi keltaisella kylmyyttään.
Täällä olen eheyttäni väärin vannonut,
yrittänyt saada kalliota syttymään.

Tyttö oli kauan sitten hurmoon hukkunut,
paineen alla väkivalloin halki murtunut
Nälkä loppui kolmelta, se kuihtui turhuuttaan
turvasanoikseen

Perjantai ei pääty, kun on käyntiin lähtenyt
Luomet peittää tunteet liian monta kertaa kätketyt
Vuodenvaihde sivunkäännöin keinotekoisin
täyttää lasin puolilleen

Aurinko ei paista tänne sisäpihalle,
kivi kompensoi keltaisella kylmyyttään.
Täällä olen eheyttäni väärin vannonut,
yrittänyt saada kalliota syttymään.

Vahingossa varmaan,
puolimielisenä saavuin
paikkaan liian oikeaan.

Rautateiden varteen
aikaan myöhäisimpään tartuit.
Mä toivoin sulle troppia koleaan.

Tuskin tahallani,
täydestä menneellä, väärällä rahallani.
En korttejani näe, en kasvojaankaan osaa lukea
nyt tällä koeajallani.

Miksi.

Kauan ilman aikaa... Oikeastiko leikin ihmeellistä, salaviesteinkö itseni tanssimaan karistin?
Ah, ihan oikeastiko laskin luikureita uimaan tuuleen karman ahtaassa ihmemaassa?
Kaksi kahden Edenissä. November. India.

Miksi.

Läheisyyttä haetaan,
kylmään käteen tarttuu toinen,
vaan silti jäädyn takiaan

Jotain tässä paetaan,
Kuitenkaan en tiedä,
miksi,
en edes turvan hakijaa.

Viimeisen virheeni teen vielä
ennen kuin isken tietä.

Pohjoinen on kylmä paikka meille, siksi lähdin etelään.
Kylmä se kuitenkin vain vaihtoi muotoaan, itseäin en pakoon päässytkään.
Sinä tiedät, miksi lähdin - sen kai näkee suoraan meitsin silmistä,
kun metroon astuessa eivät katseet karta nuorta ihmistä.

Tuntuu oudolta pallon täällä puolen, täällä tuntuu laulu Silvian.
Ensi vuosi on täällä jo niin pian.

Vaihdoin vanteen neljään ja vaihdoin paikkaa.
Pahoin pelkään, etten käänny pitkään aikaan. Luotin toisen puolen nurtsiin edes katsomatta aitaa.

Macchiato sopii minuun.
Pienet ilot ovat kultaa maailman laidalla, kun suuret murheet osuu ränniin.
Jollain linja-autossa on elämältään selvinneen kasvot - juonteet, jotka vaikein hymy jättää silloin kun oikein pännii.

Sateen jäljet piiskaa Barcelonaa, ja ensi kertaa moneen vuoteen pienen hetken olen yksin.
Kaiken, jonka antaa, se myös ottaa. Se sijoiltaan saa toden tunteen, ja kohta jälleen nousee kytkin.

hyvää nuoruutensa menetyksen jokavuotist juhlaa;
aikaa, jolloin toisil alkaa elämä ja toisten täytyy tahtomattaan taas yks vuosi tiimalasiin uhraa.
Aika pysähtyy.
Sydän sykähtänyt tuskin enää uskaltaa tän maan matosiin tykästyy.
Ympyrä sulkeutui jo vuosikaudet sitten. Siitä asti saanut itse jotain uutta koettaa kyhää pystyyn.

Katon koivuu,
sil on hymy aika veikee samalla kun allaan sata lasta oottaa uutta todistusta.
Saman koivun alla ylpee äiti itkee huntupäistä tytärtään ja kädessänsä tummaa komistusta.
Sen koivun alle päättyy vielä jotku mutka kysymättä kulkijalta tämän onnellisuutta.
Toiset vetää lakin päähän, toiset jotain muuta.
Hyvää toukokuuta.
 

Hyvää toukokuuta,
hyvää ensimmäistä päivää.
Aika siirtää sumu silmiltä ja alkaa etsii häitään
siihen katsomatta, saaks ne papilta vai pullosta.
Perhosia vatsassa ja kurkunpäässä tungosta.
Milt kuulostais, jos mä muistuttaisin jälleen, miten kauneimmatkin sadut saa sen päätöksensä kuolosta,
voinnista huonosta yhtäkkiä iskeneestä, omasta kädestä tai vektoreista liikenteessä?

Hyvää toukokuuta,
hyvää kaukomaille suuntautuvaa outoa kaipuuta.
Aihetta juhlaan. Talvi on takana, ja leskenlehdet kurkkaa läpi kalman niinku katana.
Mä olin nuori kerran,
elämä edessä mä panin menemään. Kai olin kuolematon haalarit pääl.
Nyt hajoon sisältäpäin, en osaa kurssii muuttaa.
Hyvää toukokuuta.

Ootko jalat tukevasti maassa, vaikka kaikki ympärillä muuttuu?
Tiiän, oon ihan yhtä lailla hajonneena haaveillut - miettinyt, voiko elämänpelkoon turtuu.

Miten menee?

Ootko hengissä, ootko uskaltanut alkaa rakentaa taas tulevaa?
Tiiän, oon pahoillani kaikesta; kaiken tän jälkee jaksaa edellee vaa surettaa.

Pelkäätkö vielä

rikkovasi jääsi, jos avaat päiviesi päättömyyttä mulle?
Tiiän, sä sitä muuria mua vastaan kauan kynsin ja hampain rakensit

Kiva kuulla,

ettei se koskaan ollutkaan musta kiinni.
Muille soit sun hymys, mä vaan tietämättömänä otin toisenkin kapselin.

Hyvää naistenpäivää."

"Mies on olevinaan suuri,
mutta kun hän joutuu kasvotusten
kanssa elämänsä tarkoituksen,
käy melko tuuri,
jos kohdatessaan naisen,
jonka pitää tuoman arkipäivään olennaisen,
on vielä kuivaa ruuti

Mies on olevinaan rautaa,
mutta huomatessaan, ettei heille
kaiu nauru enkeleiden,
aistii sen jo kaukaa
- sen kuulun kadotuksen,
jossa päivät vaihtuu vuosiin,
vuodet pimeään
ja pimeä taas pakkaseksi hautaan.

Jostain saimme senkin päähämme,
ettei toista kertaa saa; että toista täytyy aina, iankaiken rakastaa.

Jostain syntyy railo jäähämme,
ja kun meri vallan saa, lie ilman uhreja kai mahdotonta niin vain lopettaa."

"Suuni olkoon hetken vaiti.
Katso, silmä, kuinka hohkaa
uusi lumi jälleen vanhan kunniaa.

Hiljentäköön vanha mieli
iäistänsä myllyään, kun
ulkopuolella on hetken kaunis maa.

Olen poika, joka katsoo pohjoiseen.

Painua saa askel raskas,
kevyenä nousta seuraava
ja jäädä ikuisuuteen leijumaan.

Kylmä välittää voi kaipuun,
sinihetken loiste kuun ja
lumi koskematon portaat Valhallaan.

Olen poika, joka katsoo pohjoiseen."