"Mitä kuuluu?

Ootko jalat tukevasti maassa, vaikka kaikki ympärillä muuttuu?
Tiiän, oon ihan yhtä lailla hajonneena haaveillut - miettinyt, voiko elämänpelkoon turtuu.

Miten menee?

Ootko hengissä, ootko uskaltanut alkaa rakentaa taas tulevaa?
Tiiän, oon pahoillani kaikesta; kaiken tän jälkee jaksaa edellee vaa surettaa.

Pelkäätkö vielä

rikkovasi jääsi, jos avaat päiviesi päättömyyttä mulle?
Tiiän, sä sitä muuria mua vastaan kauan kynsin ja hampain rakensit

Kiva kuulla,

ettei se koskaan ollutkaan musta kiinni.
Muille soit sun hymys, mä vaan tietämättömänä otin toisenkin kapselin.

Hyvää naistenpäivää."

 

 

"Mies on olevinaan suuri,
mutta kun hän joutuu kasvotusten
kanssa elämänsä tarkoituksen,
käy melko tuuri,
jos kohdatessaan naisen,
jonka pitää tuoman arkipäivään olennaisen,
on vielä kuivaa ruuti

Mies on olevinaan rautaa,
mutta huomatessaan, ettei heille
kaiu nauru enkeleiden,
aistii sen jo kaukaa
- sen kuulun kadotuksen,
jossa päivät vaihtuu vuosiin,
vuodet pimeään
ja pimeä taas pakkaseksi hautaan.

Jostain saimme senkin päähämme,
ettei toista kertaa saa; että toista täytyy aina, iankaiken rakastaa.

Jostain syntyy railo jäähämme,
ja kun meri vallan saa, lie ilman uhreja kai mahdotonta niin vain lopettaa."

 

 

"Suuni olkoon hetken vaiti.
Katso, silmä, kuinka hohkaa
uusi lumi jälleen vanhan kunniaa.

Hiljentäköön vanha mieli
iäistänsä myllyään, kun
ulkopuolella on hetken kaunis maa.

Olen poika, joka katsoo pohjoiseen.

Painua saa askel raskas,
kevyenä nousta seuraava
ja jäädä ikuisuuteen leijumaan.

Kylmä välittää voi kaipuun,
sinihetken loiste kuun ja
lumi koskematon portaat Valhallaan.

Olen poika, joka katsoo pohjoiseen."